Paavo Halonen on jälleen Roomassa rakentamassa kahta näyttelyään. Yksi näyttely sijoittuu nykytaidemuseo MACRO Asiloon sekä toinen Runoilijan taloon. Näyttelyt muodostavat erityylisiä kokonaisuuksia joita Halonen työstää muun muassa Circolo Scandinavolla. Runoilijan talossa oleva näyttely sijoittuu vanhaan asuntoon johon Halonen on rakentamassa runoilijan pesää, kotia. Näyttelyssä on pieniä installaatioita, ikään kuin sinne unohtuneita tavaroita.
"Lintutarha" Runoilijan talo Valentino Zeichenissä
28.1 kello 18.00.
MACRO-Asilon hankkeen puitteessa oleva näyttely on avoinna yleisölle 26-31.1 2019. Halosen omin sanoin: ”Näyttelyn teemoja ovat valo, valaistuminen, ihme. Pakanallis-katolinen kokonaisuus kootaan sekä suomalaisista esineistä ja luonnonmateriaaleista että italialaisesta esineistöstä. Museon mustaan huoneeseen sijoittuvan näyttelyn suurin yksittäinen teos on painokangas, neonhohtoinen Aureoli-kuosi sulan kullan väreissä. Tulen leikittelemään mittasuhteilla: valtavan teoksen vierestä löytyy niin pientä että yksityiskohtien tarkasteluun tarvitaan suurennuslasi.”
Rooma on kiehtonut Halosta jo melkein kahdenkymmenen vuoden ajan kun hän oli Villa Lanten residenssissä. Silloin tammikuu oli aurinkoinen ja kirkas ja turkoosi vesi pulppusi suihkulähteistä. Tällä kertaa vesi on pulpunnut niin suihkulähteissä kuin satanut taivaalta. Juuri Villa Lantessa Halonen osallisui juhannusjuhliin missä hän Vieno Motors kollektiivin kanssa puki ihmisiä kukkiin eli tekivät anarko-florismia. Juhliin osallistujat puettiin pihalta löytyneisiin kukkiin ja kasveihin. Juhlissa Halonen tapasi Riikka Vainion joka sittemmin toi Halosen takaisin Roomaan ja järjesti hänelle näyttelyt.
Teveren ranta on yksi Halosen suosikeista Roomassa, pari päivää sitten hän kohtasi kuningaskalastajan kävelyllään joka lumosi hänet kauniilla äänellään. Rooman erilaiset tilan ja mittakaavan vaihtelut kiinnostavat Halosta. Täältä löytyy niin valtavia ja korkeita rakennuksia kuin myös ahtaita pikkukatuja ja tiloja. Inhimillinen ja epäinhimillinen tila kiinnostaa häntä. Halonen käyttää usen materiaalia jota hän löytää luonnosta ja jotka hän yhdistää esimerkiksi uskonnollisiin esineisiin. Halosen työskentely on luontopohjaista.
Lisätietoa Paavo Halosesta: www.paavohalonen.com
Teksti ja kuva: Oona Haapamäki